Aloitin diplomin suorittamisen innoissani, kuten me kaikki. Tulostimme jokaiselle oman kappaleen kirjalistasta, ja kävin sen saman tien läpi valiten samalla itseäni kiinnostavia kirjoja. Ilahduin diplomilistan laajuudesta sekä siitä, että löysin sieltä monia itseäni kiinnostavia kirjoja. Menin pian kirjastoon lainaamaan ensimmäisiä kirjoja, ja nyt tulinkin kirjoittamaan lukemastani näytelmästä, Työmiehen vaimosta.
Kirjaston näytelmähylly on ennen ollut vieraampi, mutta luulen, että se tulee tässä diplomin suorittamisen aikana muuttumaan. Jouduin selvittämään sen sijainnin tietokoneen avulla ja päästyäni näytelmiä pursuavan hyllyn luokse en enää ihmetellyt, kuinka en ole aikaisemmin löytänyt tietäni sinne - se on niin nurkassa, etten tiennyt niin nurkkaan edes voitavan laittaa hyllyjä.
Minna Canthin tyylisuunta oli realismi, mikä näkyy vahvasti Työmiehen vaimossa ja varmasti myös muissa hänen teoksissaan. Hän ei pelännyt nostaa esiin tärkeiksi näkemiään asioita, kuten raittiutta tai naisten asemaa, vaikka se hänen kaltaiseltaan naiselta siihen aikaan olikin ennenkuulumatonta. Canth on merkittävässä asemassa Suomen kirjallisuuden kannalta, sillä hän on merkittävä realismin tyylisuunnan uranuurtaja. Merkittävyydestä kertoo jo se, että hän on ensimmäinen (ja toistaiseksi myös ainoa) suomalainen nainen, joka on saanut liputuspäivän.
Kirjan avattuani silmääni osui ensimmäisenä henkilöluettelo, joka helpotti näytelmän seuraamista huomattavasti. Henkilöiden nimet ja heidän asemansa näytelmän kuvaamissa tapahtumissa oli kerrottu selvästi. Päähenkilöt Risto ja Johanna olivat tietysti koko ajan esillä, mutta muita tärkeitä henkilöitä olivat esimerkiksi Riston kaverit Toppo, Kustaa, Heikki sekä Janne, Homsantuuksi kutsuttu Kerttu sukulaisineen sekä Yrjö, mies joka oli kunnollinen ja kirjan ainoita henkilöitä, jotka todella tukivat Johannaa.
Muut henkilöt nostavatkin esiin myös muita epäkohtia kuin miesvaltaisen yhteiskunnan: Kerttu esimerkiksi tuo esiin rasismin, joka on vallinnut aina. Hänen äitinsä on mustalainen, ja tätä leimaa Kerttukin saa kantaa esimerkiksi pilkkanimen ja alentavan kohtelun muodossa.
Pääosassa näytelmässä ovat Risto ja Johanna, työmies ja työmiehen vaimo. Näytelmä lähtee liikkeelle heidän häistään. "Vallan jako" on alusta asti selvä - mies on naisen pää. Se sanotaan kirjassa suoraan jo ensimmäisillä sivuilla, ensimmäisten repliikkien joukossa, ja myöhemmätkin tapahtuvat tukevat tätä toteamusta. Risto esimerkiksi saa avioliiton myötä Johannan pankkikirjan itselleen, Johannan itsensä ansaitsemat ja säästämät rahat. "Mies on naisen pää" on enemmän kuin pelkkiä sanoja - se on teema, joka toistuu koko kirjan läpi vahvana, eikä anna lukijan unohtaa itseään. Tästä esimerkkinä on se, kuinka Johanna kutoo eräälle rouvalle kalliin kankaan. Risto varastaa kankaan myydäkseen sen ja päästäkseen taas juomaan, ja jälleen kerran Ristoa puolustellaan.
Työmies Ristoa ei työnteko niinkään huvita - hän on enemmänkin taipuvainen "pitämään hauskaa" ystäviensä kanssa. Jatkuvasta ryyppäämisestä tietävät kaikki, ja sillä on laaja-alaisia vaikutuksia koko perheeseen. Johanna uupuu siihen, että arki ja sen toimivuus ovat kokonaan hänen harteillaan. Ongelma on kaikkien nähtävillä, mutta jopa muut naiset, joiden kanssa Johanna puhuu, puolustavat Riston käytöstä. Ongelmiin puuttumattomuus ja väärintekijän puolustelu vain koska se nyt vain on aina ollut niin on nostettu esiin, kuten realismin aikana tehtiinkin. Monien tapahtumien kautta tästä kaikesta seurasi lopulta Johannan kuolema - vaikka tarinaa onkin varmasti hieman kärjistetty, ei tätä lukiessa voi olla tuntematta ärtymystä ja inhoa Riston ja muiden häntä puolustaneiden toimintaa kohtaan.
Näytelmän viimeiset vuorosanat, Riston lausumat "Pyh, joutavia! Lähdetään me anniskeluun" inhottavat kaiken tapahtuneen jälkeen. Hänen vaimonsa on kuollut, heidän lapsensa on annettu muualle eikä rahatilannekaan ole kehuttava. Risto on juuri yritetty tappaa Kertun toimesta, mutta mikään ei avaa hänen silmiään todellisuudelle. Lopun sanat korostavat ärtymystä ja epätoivoa, jotka näytelmää lukiessa ovat muutenkin olleet vahvasti läsnä.
Itse pidin Canthin tyylistä - näytelmä oli selkeä sekä ymmärrettävä ja sanoma tuli perille. Kantaaottava näytelmä ei sisältänyt kaunistelua tai muutakaan turhaa: asia oli ilmaistu sellaisena kuin se oli, mikä tuona aikana on ollut huomattavasti haastavampaa kuin nykypäivän Suomessa. Työmiehen vaimo jätti kaikessa raadollisuudessaan positiivisen kuvan Canthin tuotannosta ja näytelmäkirjallisuudesta ylipäätään, varmasti suuntaan sinne kirjaston perimmäiseen nurkkaan uudestaankin!
Totean vielä kerran, että blogi on erinomainen ja moderni tapa suorittaa kirjadiplomi. Hienoa, että olette sen toteuttaneet! Hanna, on hauska kuulla, että olet löytänyt kirjaston perimmäisen nurkan :) Työmiehen vaimo kuuluu olennaisena osana myös ÄI6 -kurssiin, joten siinäkin mielessä on mukavaa, että tartuit juuri siihen. Edellä kartoitit, mitkä piirteet tekevät teoksesta juuri realismin edustajan. On hyvä, että pohdit myös nimeä. Päähenkilö Johanna määritetään miehensä kautta; mies itse sen sijaan on - kuten totesit - työmies enemmänkin lainausmerkeissä. Canthin teos oli omalta osaltaan vaikuttamassa siihen, että Suomessa tehtiin lakiuudistus, jonka myötä naiset saivat itsemääräämisoikeuden omaan omaisuuteensa. Tässäkin mielessä kyseessä on merkittävä kirja.
VastaaPoistaMainitsit myös Riston exän, Kertun, ja hänen etnisen taustansa. Luokkaerot tulevat myös tätä kautta varsin selvästi esiin. Millaisena Canth mielestäsi kuvaa romaniyhteisön elämää? Eräs näytelmän tärkeimmistä kohtauksista on se, kun Kerttu yrittää ampua Ristoa ja yhtenä avainrepliikkinä voidaan pitää hänen toteamustaan "Teidän lakinne ja oikeutenne, niitähän minun pitikin ampua...". Mitä tällä mielestäsi tarkoitetaan?
Ovatko muut kirjapiiriläiset jo avanneet "kirjantäyteisen kesäkautensa"? Luetteko kenties tätä samaa teosta? Hauskoja lukuhetkiä kaikille - toivotaan, että kesäsääkin ehtii saapua tämän loman aikana :)
T: Piritta (tämä on jo kommentti numero 2. Ensimmäinen lensi taivaan tuuliin, kun yritin sitä julkaista...)
Kiitoksia! Tämä Nean idea tosiaan on hyvä, onnistuu tämä diplomin suorittaminen lomallakin. :-) Kirjojentäyteinen kesä on meillä kaikilla alkanut, blogin luonnoksissa on monta postausta odottamassa sitä että ne viimeistellään ja julkaistaan kun ehditään.
VastaaPoistaKyllä, vasta tämän kirjan luettuani tutustuin perusteellisemmin Canthiin henkilönä, ja nyt tiedän konkreettisiakin esimerkkejä siitä, kuinka hänellä todella on ollut suuri vaikutus Suomessa. Yksi diplomin monista hyvistä puolista, sivistyy huomaamattaan :-D
Mainitsemasi Kertun repliikki tosiaan on erittäin tärkeässä asemassa kirjan lopussa ja muutenkin tiivistää erittäin hyvin koko kirjan sanoman, suuremman yhteiskunnallisen viestin sekä luultavasti myös Canthin henkilökohtaisen tavoitteen, joka sitten esimerkiksi itsemääräämisoikeuden muodossa toteutui. Kerttu sanoo armoa anelevalle Ristolle seuraavasti: "Uuden kerran minut kavalasti petit, viettelit pahemmin kuin ennen. Ajattelit: tuo on maailman hylky, ei siitä rangaistusta tule, jos hänen turmelee. Mutta sinä erehdyt! Tämä maailman hylky, jonka puolia ei kukan pidä, kostaa sinulle itse." Mielestäni tätä Kerttu tarkoittaa sanoessaan "Teidän lakinne ja oikeutenne, niitä minun pitikin ampua". Hän tarkoittaa "oikeutta", jolla tässä tapauksessa miehet saavat päättää mikä on oikein ja mikä väärin sekä mitä kenellekin saa tehdä. Heitä puolustellaan, vaikka valinnat olisivatkin silminnähden vääriä.
Romaniyhteisln kuvaus on realismin tyylille sopivaa kuvausta; hieman kärjistävää, ei pelkkien positiivisten puolien kertomista. Kuvauksesta käy ilmi luokkaero ja niiden sekä henkiset että kaiken muunkin laiset vaikutukset.
Samoin kävi myös minulle - ensimmäinen kommentti katosi.. toivottavasti muistin laittaa tähän kaiken mitä siinäkin oli!